Lissabonin kahviloita


FlowerPover Cafe Restaurant
Calçada do Combro, 2 (Bairro Alto).  Open: Mon-Sun 10:00 to 21:00.


FlowerPower kahvila/ravintola oli aivan ihana paikka. Rupesin juttusille herra omistajan kanssa kun kehuin nerokaskasta vessayksikköä joka näkyy tuossa alapuolella. Hän oli ottanut mallia rahtipakkauksista. Seinän toisella puolella on hänen omistamansa kukkakauppa, vuosia sitten koko tila toimi vain kukkakauppana. Tuossa vessayksikön vieressä näkyy betonista valmistettu taso joka on ollut osa suihkulähdettä silloin kun kaikki oli vielä kukkakauppaa. Paikka on ollut aivan upea kukkakauppa suihkulähteineen mutta hän sanoi että se oli hieman liian avantgardistinen lissabonilaisille ja kauppa ei oikein käynyt. Sitten alkoi Portugalin talouskriisi ja piti ajatella uudella tavalla kuinka siinä selviää. Hän oli jakanut tilan kahtia ja perustanut toiselle puolelle tämän kahvilaravintolan. Paikan remontin ja sisustuksen hän on myös suunnitellut itse, olin ihan sulaa vahaa, mikä nerokas mies:)
Keltainen maalaus tuossa pöydän päässä on myös hänen tekemänsä. Siitäkin tuli pitkä tarina mistä se kertoo ja mitä siinä on. Siinä on kerrottu suurinpiirtein koko Portugalin siirtomaahistoria ja siinä on myös jonkinlaisia kukka-aineksia (en nyt muista enään yksityiskohtia) mutta se on upea. Kerta kaikkiaan hieno selviytymistarina, kukkakaupalla menee nyt hyvin samoin kuin kahvilan puolella joten ainakin tämä yksityisyrittäjä tuntuu selviävän talouskriisistä luovalla ajattelulla.

You can read about this lovely cafe here
......
Tämä kotoisa kahvila löytyi Alfamasta. Pidin sadetta tuolla ainakin tunnin ja meinasin nukahtaa tuohon mukavaan nojatuoliin. Kuinka rentoa lukea kirjaa sateen ropistessa, melkein kotona olisi.


Caso SÉrio
Rua Cruzes da Sé 5

.......
Tämän ihanan paikan löysin ihan "kotinurkilta", nyt on oma kotikahvila johon mennä jos ei jaksa juosta ympäri kaupunkia. Kahvila myy myös portugalilaisia viinejä ja muita  paikallisia tuotteita. Ihanan rauhaisa ilmapiiri, ystävällinen henkilökunta ja kielen vievää almondkakkua. Erään työntekijän kans juttelin eilen ja hän kysyi mikä on suurin ero Portugalilla ja Suomella! Mietin hetken ja totesin että minun mielestäni valo. Tottakai ilmasto on erilainen mutta itseni kohdalla puolen vuoden pimeys alkaa aina painamaan pahiten.

Kaikki kuvat on taas otettu kännykällä joten pahoittelen kuvien huonompaa teknistä tasoa.


Monte Dos Sabores
Rua de Sao Bento, 102

These are my favorite cafes which I have found for now. They are so cute and cosy, you can stay hours, read a book, watch people etc. When you traveling alone it is nice to have some regular places where staff start to know you and have a little chat with them.

All pictures have bee taken by phone so I apologies for not so good technical standard.


Comments

  1. Onpa ihanan tunnelmallisia paikkoja. Kukkakaupan yhteydessä olevassa kahvilassa taisi saada nauttia myös kukkien tuoksusta? Mikäs sen hienompaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei kukkien tuoksu tullut kun siihen on rakennettu seinä väliin mutta ihanista pikku kukka-asetelmista saa kuitenkin nauttia:)

      Delete
  2. Oh wow, they're so cute! <3 I love the climate of places like that! I wish I could visit them. Kisses!
    http://50mmodreams.blogspot.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aren't they, I wish I had cafes like this near by where I live in my home country:)

      Delete
  3. Ihania kodikkaita kahviloita, eikä kännykän kuvat lainkaan sitä vaikutusta vähennä.
    Hauskaa lomanjatkoa ja etsimisen riemua.

    ReplyDelete
  4. Ihania fiiliksiä. Kivat kahvilat ovat usein matkojen parasta antia.

    ReplyDelete
  5. Looks like a lovely place to spend time. And I like your flowers in the egg shells. I scoured the stores and bought a few old egg cups but have yet to use them.

    ReplyDelete
  6. Ihania paikkoja, mahtavia kuvia ja hienoja kertomuksia. En ihmettele, että uinahdus meinasi kohdata tuolla pehmeillä istumuksilla =)

    Kaikissa kuvissa on hyvä fiilis, miten hienot seinät ja raukeat värit. Meinaatko olla siellä reissussa pitkäänkin?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pari viikkoa varattuna, tekemistä ja olemista riittäisi pidemmäksikin aikaan mutta voipahan palata sitten toisella kertaa.

      Delete
    2. No olen ollut täällä vihreänä kateudesta... mutta kateus on niin hyvä tunne, että otan siitä vaarin ja haluan järjestää oman matkan samaan paikkaan ;-)

      Ihanaa, että matka on ollut näin upea (vaikka vähän ripottelikin vettä) =)

      Delete
  7. Minäkin olen tuollainen kahvila-ihminen, aina viihdyn paikassa kuin paikassa, jos vain löydän hyvä kahvilan. Ja nämä tämäkertaiset olisi todellakin sellaisia viihtymispaikkoja! Hyvät lomat, nautin taas niistä kuviesi kautta.
    Terveiset taas, Liisa.

    ReplyDelete

Post a Comment

Thank you-kiitos-tack-merci-danke schön
Your comments brightens up my day:)

Popular Posts